Kirjanpitäjä Heidi Kostamo
Jos joku nauttii siitä, että pääsee ratkomaan hankaliakin ongelmia ja selvittämään monimutkaisia kokonaisuuksia pala palalta kuntoon, on Tilitoimisto Aarnion kirjanpitäjä Heidi Kostamo juuri oikealla alalla. Siinä missä moni välttelee sotkuisia tapauksia, Heidi tarttuu niihin mielellään. Ja juuri silloin työ tuntuu kaikkein palkitsevimmalta.
Työelämä tuli Tilitoimisto Aarnion kirjanpitäjälle Heidi Kostamolle tutuksi jo nuorena.
”Ensimmäiset kesätyöt aloitin jo kuudennen ja seitsemännen luokan välisenä kesänä. Sen jälkeen olin joka kesä töissä”, Heidi kertoo.
Vuosien varrella työkokemusta kertyi monenlaisista tehtävistä. Heidi työskenteli tallilla, toimi viikonloppuisin nuorisotilan valvojana ja vietti yli kaksitoista vuotta Raision Hong Kong -tavaratalossa. Honkkarin toiminnan päätyttyä tie vei Tokmannille, kunnes sairastuminen muutti suunnitelmia.
Silloin elämä avasi oven kokonaan uudelle uralle.
Vakuutusyhtiön kautta mahdollistunut uudelleenkoulutus johdatti Heidin kirjanpidon pariin. Oppisopimus alkoi aluksi toisessa yrityksessä, mutta matka jatkui pian Aarniolle, jossa opinnot saatiin päätökseen ja uusi ammatti pääsi kunnolla vauhtiin.
Nyt Heidi on viihtynyt Aarniolla jo viisi vuotta.
Jokainen päivä on hieman erilainen
Vaikka kirjanpidossa on omat kuukausittaiset rytminsä, yksikään työpäivä ei ole täysin samanlainen. Heidi vastaa tällä hetkellä kymmenistä asiakkuuksista, joiden joukossa on muun muassa rakennusyrityksiä, yhdistyksiä, ravintoloita, metallialan yrityksiä, lomakeskuksia ja niin edelleen.
Osa asiakkaista tarvitsee kirjanpitäjän apua vain kerran kuukaudessa, osa harvemmin ja osa lähes päivittäin.
”Päivittäin hoidettavilla asiakkailla on paljon tapahtumia. Saatan esimerkiksi maksaa heidän ostolaskujaan ja käsitellä useiden pankkitilien tapahtumia. Kun asioita tekee vähän kerrallaan, ne pysyvät paremmin hallinnassa kuin jos kaiken yrittäisi tehdä yhdellä kertaa kuukauden lopussa.”
Samalla yhteys asiakkaisiin pysyy tiiviinä.
”Jos jokin asia vaatii tarkennusta, sen pystyy kysymään heti. Silloin mikään ei jää odottamaan tai unohtuisi myöhemmäksi.”
Monipuolinen asiakaskunta tekee työstä kiinnostavaa. Yhden päivän aikana voi sukeltaa yhdistyksen kustannuspaikkoihin ja seuraavaksi perehtyä rakennusalan yrityksen talouteen.
Parasta on, kun palaset loksahtavat paikoilleen
Kaikkein eniten Heidi nauttii tilanteista, joissa jokin vaikealta näyttänyt kokonaisuus alkaa vähitellen avautua.
”Parhaat fiilikset tulevat siitä, kun saa ratkaistua jonkun kimurantin asian.”
Erityisen kiinnostavia ovat tilanteet, joissa asiakkuus siirtyy toisesta tilitoimistosta ja kirjanpitoa täytyy lähteä selvittämään perusteellisesti.
”Joskus joutuu oikeasti pureutumaan siihen, mitä on aiemmin tehty ja selvittämään asioita pala palalta. Sellaisesta selvittelytyöstä tykkään todella paljon”, Heidi kertoo.
Ongelmanratkaisijan luonteesta on hyötyä myös työyhteisössä. Heidi auttaa mielellään työkavereitaan erilaisissa pulmatilanteissa, ja hänen puoleensa voi kääntyä erilaisten haasteiden kanssa – esimerkiksi silloin, kun jokin ohjelmisto ei tahdo toimia toivotulla tavalla.
Kirjanpito vaatii tarkkuutta, mutta samalla myös ongelmanratkaisukykyä ja uteliaisuutta. Juuri nämä piirteet tekevät työstä Heidille motivoivaa vuodesta toiseen.
Työyhteisö, jossa saa olla oma itsensä
Kun Heidi pohtii, miksi hän on viihtynyt jo viisi vuotta Aarniolla sekä sitä, miksi ne viisi vuotta ovat kuluneet niin nopeasti, vastaus löytyy heti.
”Tämä meidän työyhteisömme.”
”Vähän kärjistäen voisi sanoa, että naurua, itkua ja huutoa riittää, mutta ehkä juuri se tekee tästä niin hyvän työpaikan. Täällä saa olla oma itsensä”, Heidi sanoo tyytyväisenä.
Hyvän yhteishengen lisäksi Heidi arvostaa sitä, että työn tekemiseen luotetaan.
Työpäiviä saa suunnitella varsin itsenäisesti, kunhan asiakkaiden asiat tulevat hoidettua ajallaan. Lisäksi joustavat työajat helpottavat arkea, ja tarvittaessa töitä voi tehdä myös etänä.
Siitä huolimatta Heidi viihtyy pääasiassa toimistolla.
”Teen yleensä töitä toimistolta käsin. Kotona työskentelen lähinnä silloin, jos koirien kanssa on jotain menoja ja minun pitää päästä lähtemään hieman aikaisemmin.”

Koirat vievät mennessään
Nousiaisista kotoisin oleva Heidi asuu nykyään Maskussa maaseudun rauhassa. Naapurissa elelee noin 130 lehmän lauma, joten maisemat ovat varsin erilaiset kuin toimiston näppäimistöjen naputus ja asiakkaiden talousluvut.
Jos työpäivän jälkeen etsii Heidiä, hän löytyy todennäköisesti koiraharrastusten parista.
Perheeseen kuuluu kaksi vehnäterrieriä: 8-vuotias Koda ja 2-vuotias Galle. Koirat eivät ole pelkästään lenkkikavereita, vaan niiden kanssa harrastetaan tavoitteellisesti niin näyttelyitä kuin palveluskoiralajejakin.
Palveluskoiraharrastuksessa koirat pääsevät hyödyntämään ennen kaikkea erinomaista hajuaistiaan. Heidi treenaa erityisesti metsä- ja peltojälkeä, joissa koira seuraa ihmisen jättämää jälkeä askel askeleelta. Osaan lajeista kuuluu myös tottelevaisuusosuuksia, joissa koiran ja ohjaajan saumaton yhteistyö korostuu.
Välillä nelijalkaiset kaverukset pääsevät Aarnion toimistolle osaksi työporukkaa. Työkaverit eivät ole ainakaan valittaneet.
”Pojat kiertävät tervehtimässä kaikkia ja hakevat tietenkin rapsutuksia. Olen joskus sanonut, että niiden pitäisi varmaan jo saada palkkaa, kun ne nostavat työkavereiden viihtyvyyttä aika tehokkaasti”, Heidi naurahtaa.