Lindroosin Puutarha ja Tilitoimisto Aarnio – vuosikymmenten yhteistyötä ja ajantasaista taloushallintoa
Kun yhteistyö on jatkunut jo 1960-luvulta lähtien, voidaan puhua aidosti pitkäaikaisesta kumppanuudesta. Lindroosin Puutarhan ja Tilitoimisto Aarnion yhteinen taival on kulkenut sukupolvelta toiselle – ja samalla perinteisestä kirjanpidosta kohti sähköistä, ajantasaista ja yrittäjän arkea helpottavaa taloushallintoa.
Lindroosin Puutarha on pitkän linjan perheyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1940. Jussi Lindroosin isoisän perustama yritys on erikoistunut salaatin ja tomaatin viljelyyn, ja vuosikymmenten aikana toiminta on kehittynyt sukupolvelta toiselle.
Pitkä historia yhdistää Lindroosin Puutarhan myös Tilitoimisto Aarnioon. Yritysten välinen yhteistyö alkoi jo Jussin isoisän aikana, arviolta 1960-luvun puolivälissä tai loppupuolella. Yhteinen taival on siis jatkunut jo noin kuuden vuosikymmenen ajan.
– Minulla on sellainen muistikuva, että olen ollut jo pikkupoikana isoisän mukana Aarnion Seppoa morjestamassa, Jussi Lindroos muistelee.
Nykyään Tilitoimisto Aarnio vastaa Lindroosin Puutarhan kirjanpidosta ja palkanmaksusta. Jussille tärkeää on kuitenkin se, ettei apu rajoitu pelkästään perinteisiin taloushallinnon tehtäviin.
– Aarniolta saa yleisesti paljon apua yrityksen tarvitsemiin asioihin. Suosittelen Aarnion palveluita yrittäjille, jotka tarvitsevat apua käytännön asioissa.
Sähköinen taloushallinto pitää yrittäjän ajan tasalla
Lindroosin Puutarhan kirjanpidosta vastaa Aarnion kirjanpitäjä Johanna Tähtinen, joka on työskennellyt yrityksen kanssa reilun kahden vuoden ajan. Vastuu siirtyi Johannalle edellisen kirjanpitäjän jäätyä eläkkeelle.
– Yhteistyö on ollut kautta linjan todella miellyttävää ja sujuvaa. Erityisen mukavaa on se, että Lindroosilla on oltu kiinnostuneita sähköistämään kirjanpitoa entisestään. Haluamme yhdessä kehittää raportointia niin, että se on koko ajan ajantasaisempaa ja tiedämme, mikä yrityksen tilanne on juuri tällä hetkellä, Johanna kertoo.
Sähköisen taloushallinnon kehittäminen on ollut tärkeä askel myös Jussille. Netvisor otettiin yrityksessä käyttöön vajaa kymmenen vuotta sitten, ja sen myötä taloushallintoon on tullut lisää tehokkuutta ja nopeutta.
– Pysymme paremmin ajan hermolla siinä, missä mennään kuukausittain. Se on ollut iso helpotus.
Aarnion palvelussa taloushallintoa ei kuitenkaan hoideta vain ruudun ja numeroiden välityksellä. Johanna pitää erityisen tärkeänä sitä, että kirjanpitäjä tuntee asiakkaansa liiketoiminnan myös käytännössä.
– Mielestäni on hirveän tärkeää, että tämän tyylisen asiakkaan luona käydään. Nimenomaan itse tutustumassa ja katsomassa, miten täällä oikeasti toimitaan. Se avaa tosi paljon, Johanna kertoo.
Lindroosin Puutarhan kaltaisella alalla esimerkiksi erilaiset investoinnit ovat tärkeä osa taloushallintoa. Kun kirjanpitäjä tuntee yrityksen toiminnan, on helpompi pysyä selvillä siitä, mitkä kulut liittyvät mihinkin investointiin ja miten niitä tulee kirjanpidossa käsitellä.
Tilitoimistossa on mukava käydä
Vaikka suuri osa taloushallinnosta hoituu nykyään sähköisesti, Lindroosin ja Aarnion yhteistyössä myös henkilökohtainen palvelu on säilyttänyt tärkeän roolinsa. Yhteyttä pidetään muutaman kerran kuukaudessa, ja Jussi poikkeaa edelleen säännöllisesti Aarnion toimistolla. Se kun sattuu sujumaan näppärästi torikahvittelun yhteydessä.
Pitkän yhteistyön taustalla onkin paitsi toimiva taloushallinto myös mutkaton suhde ihmisten välillä.
– Aarnion toimistossa on hyvä henki. Kaikki ovat iloisia ja palvelualttiita, ja siellä on mukava käydä.
Kiireiselle yrittäjälle luotettava kumppani tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kun taloushallinnon käytännön asioihin saa nopeasti apua, aikaa vapautuu siihen kaikkein olennaisimpaan, eli oman yrityksen pyörittämiseen.
– Oma työni on kuitenkin niin kiireistä ja hektistä, että Aarniolta saatava apu säästää todella paljon aikaa, Jussi summaa.